Lapset kaipaavat jatkuvasti tekemistä ja puuhaa, mikä voi olla vanhemmille haastavaa. Lasten tylsyyden karkottamiseen ei kuitenkaan välttämättä tarvitse muuta kuin sakset, pahvia, liimaa sekä hyvä annos mielikuvitusta. Lapsilla riittääkin tarpeeksi mielikuvitusta askarteluun, kunhan heille antaa hyvän idean. Näin vältät lasten tylsistymisen ja saat heidät innostumaan askartelusta.
Askarrellessa lapset pääsevät käyttämään mielikuvitustaan
Askartelu on loistava tapa sekä viettää mukavasti aikaa lastensa kanssa että välttää heidän tylsistymisensä. Parasta on se, ettei askarteluun tarvitse käyttää rahaa, vaan jo maitopurkista luonnistuu monenlaisia luomuksia. Askartelussa luovuudella ei ole rajaa ja lapsi pääsee tuomaan persoonaansa esille hauskalla tavalla. Lapsi tarvitsee askarteluun vain hyvän idean ja hyvät askartelutarvikkeet.
Mikäli itsellä ei ole tarpeeksi luovuutta askarteluun, voi luovia ideoita harrastustoimintaan löytää tästä artikkelista.
Millaisia materiaaleja ja koristeita askarteluun voi käyttää?
Askarteluun voi käyttää hyvin monenlaisia materiaaleja, joista osa saattaa löytyä jopa kotoa. Hyviä materiaaleja askarteluun ovat esimerkiksi:
- Pahvi, maitopurkit, vessapaperirullat, väripaperi sekä silkkipaperi
- Huopa, kangas ja erilaiset langat
- Keramiikka ja savi
- Lasiset purkit ja pullot
- Metallilanka sekä purkkien metalliset kannet
Näiden materiaalien lisäksi voi koristelussa käyttää erilaisia helmiä, kimalletta, tarroja, lehtiä, leikekuvia, maalia sekä kukkia. Monesti askartelumateriaalit sekä koriteet löytyvät jo valmiiksi kotoa ja esimerkiksi pahvi on loistava askartelumateriaali.
Mitä yksinkertaisempi – sen parempi
Kun askartelee lasten kanssa, ei kannata yrittää väsätä mitään kovin monimutkaista. Esimerkiksi puuveistosten ja käsitöiden tekeminen on lapsille liian haastavaa. On siis parempi pidättäytyä askarteluideoissa, jotka hyödyntävät pääasiassa leikkaa-liimaa-taktiikkaa. Tavallisella askarteluliimalla ja saksilla pötkii jo todella pitkälle. Seuraavaksi tutustutaan erilaisiin helppoihin ideoihin, joista on apua, kun haluaa keksiä lapselle tekemistä.
Nukketeatterin askarteleminen luo lapselle tekemistä pitkäksi aikaa
Nukketeatteri on hauska askarteluidea, johon yhdistyy myös leikki. Sen askarteluun tarvitaan ainoastaan pienempi pahvilaatikko, kuten kenkälaatikko, sakset, liimaa, kyniä sekä puutikkuja. Ideana on, että pahvilaatikosta askarrellaan itse nukketeatteri, jonka kylkeen tarvitaan erilaisia rekvisiittoja sekä hahmoja.
Anna lapsen itse päättää, millaisia hahmoja hän nukketeatteriin haluaa. Voit tarvittaessa auttaa häntä leikkaamisen kanssa, mikä voi olla joillekin haastavaa.
Askartele rekvisiittaa leikkiin
Mikäli lapsesi tykkää leikkiä samoja leikkejä aina uudestaan, voitte pohtia, mikäli askartelemalla leikkiin voisi luoda uutta rekvisiittaa. Esimerkiksi pahvilaatikosta luonnistuu loistavasti hieno merirosvolaiva tai linna. Ritarileikkejä leikkivälle voidaan askarrella pahvista kilpi sekä miekka. Jos taas leikkii nukketalolla, pystyy taloon askartelemaan lisää huonehaluja ja koristeita. Leluja ja leikkejä lapsille pystyy siis askartelemaan itsekin.
Askarrelkaa yhdessä kortteja ystäville
Ystävät ovat lapsillekin tärkeä osa elämää, joten ei ole hassumpi idea askarrella hänen parhaille ystävilleen hienoja kortteja. Korttien askartelu on erittäin helppoa, joten pystyt keskittymään arjen pyörittämiseen samalla, kun lapsesi askartelee. Korttien askarteluun ei tarvita muuta kuin paperia, kyniä, liimaa sekä erilaisia koristeita.
Anna lapsesi käyttää luovuuttaan askartelemalla
Askartelu on siis hyvä tapa karkottaa tylsyys sekä kannustaa lastaan käyttämään mielikuvitustaan. Suurin osa askartelutarvikkeista löytyy todennäköisesti jo kotoa ja loput voi hankkia askartelukaupasta. Samalla, kun lapsesi askartelee, voit nauttia omasta ajastasi tai käyttämään aikaa muihin olennaisiin arjen askareisiin.