Elokuvat harrastuksena

Elokuvaharrastus on voimissaan edelleen ja vieläpä enemmän kuin koskaan ennen, vaikka voisi kuvitella että muu ruutuaika on pois elokuvien katselulta. Elokuvateatterit pitävät pintansa ja niissä käynti kasvaa koko ajan. Eräänä syynä voi olla teattereiden panostus nykyaikaiseen tekniikkaan, viihtyvyyteen ja muihin oheispalveluihin, kuten pikkunaposteltavan myymiseen.

Nuoria elokuvat kiinnostavat myös näinä päivinä, sillä elokuvien tarjonta on monipuolista, joskin Hollywood-leffat syövät edelleen leijonanosan elokuvatarjonnasta. Nyt on supersankarielokuvien kulta-aika, mutta lisäksi nuorten makuun riittää paljon uusia kauhuelokuvia, unohtamattakaan tietenkään romantiikkaa ja komediaa. Suomalaiset elokuvat ovat myös suosittuja ja niissä on nähty viime vuosina varsinkin hauskojen komedioiden esiinmarssi.

Suoratoistopalveluista elokuvia

Elokuvateattereihin ei kuitenkaan ole pakko lähteä, jos kotona on olemassa aivan kelvot viihdelaitteet. Usein myös tyttö- tai poikaystävän kanssa on mukava käpertyä sohvalle tai sängylle oman ruudun ääreen ja mukavan viltin alle. Harva nuori enää katsoo television elokuvatarjontaa suorana, vaan nykyään katsotaan elokuvat suoratoistopalveluista, joita ovat esimerkiksi Netflix, Prime Video (Amazon) ja monet muut. Disney ja Apple ovat tuomassa omat palvelunsa markkinoille aivan näillä näppäimillä.

Videovuokraamoita ei ole enää olemassa fyysisinä myymälöinä enää paljonkaan jäljellä, mutta jotkut haluavat edelleen mennä valitsemaan elokuvat hyllystä DVD:nä tai Blu-ray -versioina. Usein videovuokraamoiden valttina ovat irtokarkit ja muut naposteltavat, virvoitusjuomista puhumattakaan. Niiden ostaminen elokuvien vuokraamisen ohessa kruunaa alkavan elokuvaillan suunnittelun.

Videovuokraamot netissä

Videovuokraamoita on olemassa myös netissä. Ne toimivat usein vuokraamoiden ja elokuvien ostamisen ohella suoratoistopalveluina. Tällaisia ovat esimerkiksi Blockbuster, jonka yksi suosituimpia elokuvia nuorten keskuudessa on nopeita autoja ja kauniita ihmisiä vilisevä Fast and Furious 8. Valikoima ei kuitenkaan lopu pelkkään toimintaan, vaan Blockbuster kuten monet muutkin netin videovuokraamot ovat pullollaan sekä uutuuksia että vanhempia klassikoita.

Elokuvaharrastajilla onkin tällä hetkellä kissanpäivät, sillä valikoimaa ja mahdollisuuksia on olemassa niin elokuvateattereissa, videovuokraamoissa, suoratoistopalveluissa ja netin videovuokraamoissa. Nuoret voivat tällaisen mahdollisuuden kautta löytää elokuvaharrastukseensa aivan uusia ulottuvuuksia, esimerkiksi vuosikymmenten takaisista klassikoista tai sitten vähemmän tunnetuista taide-elokuvista. Ei ole koskaan ollut näin helppoa olla elokuvan harrastaja. Ainoa ongelma on tietenkin vain runsaudenpula, joka voi vaikuttaa valinnan vaikeuteen!